Olen huomannut uusia tuntemuksia, uusia ajatuksia, uusia asioita.
Sen verran pelottavia kuitenkin ettei tulisi vielä pieneen mieleenkään toteuttaa..
Nyt puhun nro kakkosesta, eli toisesta lapsesta.
Olen jo jonkin aikaa ollut sitä mieltä etten oikeasti tiedä haluanko enään ikinä toista lasta.
Nyt olen kuitenkin huomannut pieniä eroja ajatuksissani, en enään tiedä mitä ajatella.
Toinen osa musta huutaa jo uutta raskautta, synnytystä ja nyyttiä. Toinen osa (vissiin se järkevä!?), ajattelee kauhulla jo tulevaisuutta kahden pienen terroristin kanssa ja se ajatteleminen palauttaa haaveiluni maan pinnalle.
Onko siinä oikeasti mitään järkeä tehdä toista ja aloittaa tää kaikki jälleen kerran alusta? Vielä varmaankin niin että Roro jo on iso ja reipas tyttö ja jos/kun toinen tulee hän palautuu taas "vauvaksi", muuttumalla erittäin hankalaksi ym.
Huoh, en tiedä.

Mutta onneks tässä nyt ei tarvitsekaan tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä, kaikki aikanaan. Mies ei ainakaan ole vielä innostunut nro. kakkosesta, ei edes niin että läpällä jo vois heittää asiasta. Joten tässä taitaa olla melkoinen urakka edessä jos meinaan vielä joskus lapsen saada.

Olen vaan huomannut itsessäni sen että kun kuulen uusia vauvauutisia jokin sisälläni kouraisee sillein jännästi. Kaipuu tai joku? Joten uskoisin että mä ainakin osittain olisin valmis uuteen tulokkaaseen, en vielä mutta joskus lähitulevaisuudessa!
Olenhan mä muutenkin aina ajatellut että haluan kaksi lasta ja mielellään niin että heillä olisi joku 2-3v ikäeroa. Yhdessä vaiheessa olin jo sitä mieltä että ei ikinä enään.
Mut en mä tahdo että Roro jää meidän ainoaksi lapseksi, sehän pääsis sillon aivan liian helpolla! Hihi, täytyyhän pirpanasta joskus tulla isosisko, olen ehdottomasti sitä mieltä!
Uskoisin myös että hänestä tulisi erittäin ylpeä isosisko ;) Toki mitä pidempään saa olla meidän ainokainen niin sitä vaikeampaa todennäköisemmin on pikkuisen tulo. Mustasukkaisuus ym tunteet heräävät varmastikin pintaan mut niinhän ne herää muutenkin kun joutuukin yks kaks jakaamaan äidin ja isän huomion! Turhaan vielä moista mietitään, katotaan asiaa sitten tulevaisuudessa uudelleen.. Hih.

Kovasti pohdin täällä pirpanan 1 v synttäreitä!
Vietetään niitä kahden viikon päästä! Ajatelkaa miten nopeasti tää aika menee, vastahan mä synnärillä toukan kanssa makoilin, nyt hän jo täällä harjoittelee kävelemistä.
Ai että, äidin oma pikku pallero <3
En tiedä yhtään mitä kaikkea mun täytyy synttäreille tehdä, no ehdottomasti täytekakku. Mitäs muuta?
Suolaista, makeaa? En tiedä ja mieskään ei kauheasti mielipiteitään kerro. HUOH!

Voin kertoa että v*tuttaa, suututtaa, harmittaa.. Ja kaipa listaan voisi lisätä vaikka ja mitä.
No mikäs tässä nyt sitten niin ketuttaa? Antakaas ku kerron!

Kävin torstai aamuna Medilaserilla, ku mulla on ollut näiden silmien kanssa ongelmia. Epäilin että on niin kuivat että saattaisi olla joku tulehdus niissä tai jotain muuta tällaista. Nättiä oli mennä sinne yövuoron jälkeen kun edellisenä päivä herännyt joskus 8 aikaa! Ei meinannu sitten millään kotona silmät pysyä auki kun odottelin että kello löisi 8 ja voisin viedä Roron hoitoon.
Optikko otti mut saman tien sisälle joten en joutunut turhia odottelee, hetken aikaa juteltiin ja se alkoi siinä tarkistaa mun silmiä. Eipä nää kauhean kuivilta näytä, vähän kuivuutta ja punoitusta mutta ei mitään pahaa, ilmoitti hän mulle. Selitin että en ole päässy nukkuu 24 tuntiin joten ei mikään ihme että silmät punoittaa ja on vähän väsyneet. Hän jatkoi tutkimusta ja alettiin kattoa mun näköä, Kappas vaan, miten ollakaan, näköni on heikentynyt!!!!! Kerroinko jo miten paljon mua v*tuttaa?
Ähh, en oikeesti tiedä enään mistään mitään. Mä kuvittelin ja toivoin että kaikki menisi niinkun muilla tutuilla/kavereilla on mennyt, eli hyvin. Nyt itsestäni tuntuu että saatoin tehdä maailman suurimman virheen tehdessäni laserleikkauksen. En enään koe että tästä olisi mitään hyötyä olisi. Ja alusta asti on tuntunut hassulta enkä ole oikein ees uskaltanut iloita asiaa etten enään ole riippuvainen silmälaseista. Hyvä niin, koska nyt kun näkö on heikentynyt joudun taas palaamaan silmälaseihin!
Huoh!

Mutta mitäs tässä enään tehdä, leikkaus on tehty ja näkö heikkenee. Seuraava aika on maaliskuun alussa ja todennäköisemmin uusintaleikkaus siihen perään aika pian. Tässä kuuluukin kysymys että kannattaako se uusintaleikkaus ees tehdä? Eihän se mulle mitään maksa, mutta aloittaa taas kaikki alusta, en tiiä. Sitäpaitsi on vielä epävarmaa pystyykö mulle uusintaleikkausta tehdä LASIK menetelmällä vai jouduttaisko se tehdä PRK:lla. Kokemusta mulla ei jälkimmäisestä ole, serkkulle tehtiin sillä leikkauksella ja ainoastaan muistan sen että hänellä oli tosi kipeät silmät monta päivää leikkauksen jälkeen! Makoili vaan pimeässä huoneessa tekemättä yhtään mitään. Mä en oikein tiedä olenko välttämättä semmoiseen valmis! Tahtoisin toipua mahdollisimman pian leikkauksesta koska neiti Roro kaipaa kuitenkin mua täällä kotona enkä osaa vaan pötköttää sohvalla/sängyssä. Mutta syy miksi tässä pohditaan toista vaihtoehtoa on se et ku mulla on niin ohuet sarveiskalvot niin on epävarmaa riittääkö niissä paksuus toiseen leikkaukseen! Muistelisin kyllä että lääkäri sanoi ennen ensimmäistä leikkausta että niihin jää sen verran varaa että pystyy, mut katotaan nyt mihin tulokseen he siellä pääsevät ku neuvottelevat asiasta.

Kyllä mua v*tuttaaa! Tuntuu siltä että kun vaan voisi niin kääntäisin aikaa ja kelloa taaksepäin ja jättäisin koko leikkauksen tekemättä! Mutta eihän tässä enään mitään pysty tekemään muuta kun yrittää hyväskyä tää asia.
Vielä on mulla epäselvää että miksi silmäni ovat lähteneet huononemaan?! Koska siinä kuukauden kuluttua olevassa jälkitarkistuksessa kaikki oli oikein hyvin eikä mitään huolen häivää (jälkitarkistus oli marraskuun lopussa), joulukuun alussa alkoi nää mun ongelmat pikkuhiljaa. Ite vain ajattelin kaiken johtuvan kuivista silmistä, koska tippoja kun laittoi näkö oli taas hyvä. Mutta eheiii, ei meillä niin hyvin käynytkään.

Onko kenelläkään kokemuksia laserleikkauksista? Tai tämmöisestä samanlaisesta ongelmasta? Kannattaako tässä lähteä uusintaleikkaukseen vai jättää tää leikki tähän? Minunhan ei tarvitse enään maksaa mistään mitään (paitsi tipat+antibiootit), mutta silti mua mietityttää että onko tässä mitään järkeä? Mitä jos heti sen uusintaleikkauksen jälkeen alkaa näkö taas huononemaan? Ääääh, kauheesti on selvästikin pohdittavaa vielä.
No, kaipa tää tästä selviää. Päivä kerrallaan, kunhan tää mun v*tutus tästä häviäisi. Tai unohdan sen aina hetkeks kunnes todellisuus kutsuu enkä näekään esim. telkkarista kunnolla tekstejä tms.
Hohhoijaa.

Ei, en vieläkään pysty suosittelemaan leikkausta!
Vaikkakin olen tietoinen siitä että näön heikkeneminen on todella harvinaista, eli kaikesta päätellen. Mulla on paska tuuri.

Neidin ensimmäiset päivät hoidossa on sujunut erinomaisesti ja suuri kivi on tipahtanut sydämmeltäni!
Ai että kuinka pelkäsinkin että mitä tästä tulee, nyt näyttää siltä että olen pelännyt aivan turhaan!
Roro on viihtynyt hoidossa oikein hyvin eikä ole edes ollenkaan kiukutellut siellä!
Isänsä kun on aamulla sinne veinyt on saanut lähteä sieltä hyvällä mielellä, ku neiti on jäänyt eteiseen huiskuttamaan ja naureskelemaan! Niin ihanaa, mä olen niin tyytyväinen!
Myöskin itse on saanut hyvällä mielellä hakea neidin pois hoidosta kun hän on eteisessä tullut vastaan ja kovaan ääneen naureskellut, pyrkinyt syliin ja ollut äidin vauva <3 Eilen lähti jopa konttamaan karkuun ihan kun ei olisi kotiin halunnut lähteä! Hihi.

Tänään meillä onkin ollut yhteinen vapaapäivä.
Huomenna sitten hoito/työt taas kutstuu.
Iso-mummoo ja pappaa käytiin tänään moikkaamassa ja sit käytiin neidille hakemassa sadevaatteet.
Ajattelin että jos äkkiä heittää plussan puolelle niin ulkona on kunnon loskapaskakeli, onpahan tytöllä nyt ainakin kurahousut!
Saa nähdä millä mielellä huomenna jää hoitoon kun on tänään saanut olla mamman kaa kotona, toivon että menisi hyvin ettei itselle jää paha mieli!

Pirpana nukkuu päikkäreitä ja mä saan hetken viettää laatuaikaa tietokoneella, harvinaista luksusta!
Tähän ei oikein muuten löydy aikaa kun tyttö on saman tien koneen kimpussa jos tän nostaa esille joten pysyykin piilossa kun pirpana on hereillä!

Kuukauden päästä meillä vietetäänkin jo 1vee synttäreitä.
Herran jestas sentään!
Niitäkin täytyisi ruveta miettimään ja suunnitelemaan.
Eikai nyt ihan hirveesti kaikkea niille tarvii tehdä?
Eihän meidän pirpana ees minkään päälle vielä tajua ;D
Tulevaisuudessa kun neiti itse saa päättää veikkaan että olen pulassa, hän todennäköisemmin haluaa kuitenkin kaikista vaikeimman kakun minkä keksii tai jotain.. Huhh..
Mut onneks sinne vielä on muutama vuosi aikaa ;)

Kovasti on ruvennut mietityttää nro. 2.
Tuleeko semmoista koskaan?
Tällä hetkellä musta tuntuu että ei, toisaalta taas sydän sanoo että joo.
Mut kaipa sen tietää että koska oikea hetki on toiselle?
Jos semmoista hetkeä siis koskaan tulee.
Huhhuijaa.
Tällä hetkellä pelkkä ajatuskin kauhistuttaa, että noita kauhukakaroita olisikin kaksi!
Toivottavasti mieli jossain vaiheessa muuttuu!
En tahdo että Roro jää ainoaksi lapseksi!
Ja sitäpaitsi mä haluan kokea synnytyksen uudestaan!

Työelämään palaaminen on sujunut melko normaalisti.
Viikonloppuna jo pelkkä ajatuskin ahdisti mut kaipa tähän taas äkkiä tottuu.
Mieli tekisi kokeilla jotain muuta mutta mitä?!
Pidän kyllä silmäni auki ja selailen huvin vuoksi työpaikkailmoituksia, eihän sitä koskaan tiedä mitä sieltä löytyy!
Tällä hetkellä tosin aika hiljaiselta näyttää.
Päivä kerrallaan..

Kiitos tästä vuodesta, katse onkin jo siirtynyt tulevaan!

Tämä vuosi on ollut uskomaton, johtuen tietenkin Ronjasta. Mitkään sanat ei riitä kuvailemaan tätä vuotta, tää kaikki täytyy vaan kokea. Vanhemmaksi tuleminen on jotain aivan uskomatonta ja tää rakkaus lasta kohtaan on asia jonka toivon että suurin osa ihmisistä saa kokea! Onhan tää myös raskasta eikä todellakaan aina pelkästään ruusuilla tanssimista, välillä muistelee haikein mielin aikaa ilman lasta, kun sai nukkua normaalisti ja ajatella pelkästään itseään jos siltä tuntui.
Mutta vaikka välillä tuntuukin raskaalta ja toivottomalta niin en ikinä maailmassa vaihtaisi päivääkään pois! Se hymy jonka Ronja väläyttää päiväunien jälkeen, siihen ei kukaan muu pysty, se jos mikä sulattaa tän äidin sydämmen.

Ja onhan tää toki ihanaa aikaa kun saa kokea miten lapsi oppii uusia asioita lähestulkoon päivittäin. Pikkuhiljaa alkaa sanoja tulemaan ja kohta pystynkin kommunikoimaan lapseni kanssa yhteisellä kielellä, aivan mahtavaa! Toki tiedän myös että meidän tytöstä tulee semmonen papupata että meillä tuskin tulee enään ikinä olemaan hiljaista kun hän oppii puhumaan. Hihi.
Saa nähä kumpi meille tulee eka, puhe vai käveleminen. Jotenkin tuntuu että molemmat puskee sieltä kauheeta vauhtia mutta en usko että ne samaan aikaan kuitenkaan tulee. Ehkä se kävely voittaa? Saa nähä!

Aiii, sain juuri ilouutisia!
Ystävä on synnyttänyt tänään pojan! <3 Aivan mahtavaa, olen niin onnellinen heidän puolestaan! (Koskas mulle iskee jälleen vauvakuume?!) Pikkumies ei ollutkaan niin pieni, pituutta oli 51cm ja painoakin päälle 3500g.. Hiih.. Ihanaa! Syntyessään jo isompi kun siskonsa. Ai että, mun sydän pamppailee nyt onnesta!

Toinen ilouutinen on myös se että toisen ystävän poika leikattiin tänään onnistuneesti! Hän paranee toivottavasti pikavauhtia! Silti tuntuu niin pahalta että niin pikkuista pitää leikata mutta pakkohan se on ajatella että se on lapsen parhaaksi! En tiedä asiasta sen enempää joten... Mutta ihanaa kuitenkin että pikkumies tulee kuntoon <3

Mitäs muuta iloista?
Ei tuu kauheesti mitään mieleen!
Täytyykin tässä toivotella Onnellista Uutta Vuotta kaikille,
tuolta meidän makkarista alkaa kuulua kitinää joten neiti taitaa siis heräillä!
Ai että ku haaveilen siitä että neiti nukkuisi omassa huoneessaan!
Ehkä sitten kun hän alkaa sopeutua tähän kaikkeen uuteen mitä uusi vuosi tuo tullessaan?!
Mamma lähtee töihin ja pirpana hoitoon, iiks. <3

että joulu on vihdoin ohi!
Kaikki väitää että joulu on rauhoittumisen aikaa, minä olen täysin eri mieltä!
Tuntuu vaan että stressaa koko joulun läpi ja vihdoin kun se on ohi niin pääsee taas hengittämään.
Mikä ihmeen joulurauha? Ehkä pääsen semmoisen joskus kokemaan.
Tällä hetkellä ainakin tuntuu että joulu on erittäin stressavaa ja pelkkää reissaamista, kun täytyy sinne sun tonne ehtiä.
Jos ei jo ens vuonna niin ainakin sitä seuraavana, aion viettää joulun kotona, ilman huolen häivää!
Tulkoon sitten mummot ja papat, siskot ja veljet, sukulaiset ym. tänne. Minä en ainakaan meinannu likkua mihinkään!
Ehkä sitten voidaan jo puhua joulurauhasta!

Nyt joulu meni ihan hyvin, vaikkakin reissaaminen ei ole niin mukavaa!
Matkustettiin neidin kanssa Turkuun viikko sitten torstaina, matka meni erittäin kivuttomasti ja Roro nukkui suurimman osan matkasta, JES! Silmätippoja joudun tasaisen väliajoin tiputtelemaan silmään mutta selvittiin kuitenkin Turkuun asti! Hetken aikaa neiti oli vähän ihmeissään että minne ollaan tultu ja kun äiti tuli kotiin niin Roro hetken aikaa ihmetteli selvästi että kukas toi on. No hetken se siinä ihmetteli ja sitten oli oma itsensä. Jonkin verran roikkui lahkeessa ensimmäisten päivien aikana mutta sitten selvästi lopetti senkin!
Perjantaina leikittiin kummitädin kanssa suurimman osan päivästä. Ikeassa käytiin ja kokkailtiin jne. Iskäkin tuli sillon kotiin ja Roro hetken aikaa ihmetteli että kukas hää on!
Lauantaina käytiin Myllyssä vähän shoppailee, porukat viimeisiä joululahjoja ja mä ihan muuten vaan, löysin Ginasta kivat farkut (pistin ne tiistaina jalkaan ja huomasin että kappas, niissähän on reikä! HUOH, täytyy siis kaupunkiin lähteä niitä vaihtamaan tässä joku päivä. Ihanaaa! Varsinkin kun siellä varmaan on 100000 muutakin ihmistä kun on ne saaketin ALET!). Toni tuli junalla Turkuseen ja mä kävin sen asemalta hakemassa, Ronja oli erittäin onnellinen ku isi tuli! :) Hihi. Vietettiin iltaa siinä lauantaina, pari mun kaveria tuli porukoille ja pelailtiin isäntä vs. emäntä peliä.
Sunnuntaina sain Tonin  syömään kiinalaista! Jeees! Eikä se hylännyt ajatusta etteikö joskus voitais kotonakin syödä, wiiho. Mä niin tykkään, Namnman. Kävin yhden kaverin luona kahvilla, en heitä taas hetkeen kuitenkaan näe!
Maanantaina pikkuveli perheineen tuli pikaisesti käymään. Ois voinut toki olla kauemminkin tai sitten jättänyt kokonaan väliin, tuntui siltä että oltiin vaan semmonen välietappi. No aatto meni muuten ihan kivasti, Roro sai kauheen kasan paketteja (joista ei todellakaan vielä ymmärtänyt mitään!). Vaatteita, leluja, leegoja, kirjoja ym. Eli kivasti sai kaiken näköistä! Mekin saatiin Tonin kanssa sähköhammasharjat, vierastossuja ja petivaatteet! Eli kaiken mitä pyydettiin :)
Tiistaina tultiin kotiin, kauhea kiire kotona ku piti saman tien melkeen lähteä Tonin porukoille. Siellä Ronjaa odotti taas kauhea kasa paketteja! Lisää vaatteita, muutamat elokuvat ja leluja. Me saatiin petivaatteita. Illalla kun päästiin kotiin mulla oli ihan outo olo, ihan kun olisin kipeeksi tulossa. Sängyssä tuumasin vielä Tonille että katotaan vaan, mä hengailen varmaan vessassa koko yön. Ja kyllä niinhän siinä kävi, mahatauti taltutti minut! PLÄÄ!

Eilen makoilinkin sitten koko päivän sohvalla peiton alla, ihmettelin että miten helvata mua näin paljon koko ajan palelee ja sattuu joka puolelle. Kuumemittari paljasti että kuumettahan mulla ihan kivasti on! Pelkäsin jo eilen pahinta, että mites tänään käy kun Toni lähtee töihin ja mä jään kaksin neidin kanssa. Mutta ei onneks hätää! Kuume on laskenut ja voimani ovat palanneet, joten kaikki hyvin! Vielä täytyy kuitenkin toivoa että meidän pikku pirpana ei sairastuisi! Eikä välttämättä Tonikaan!

Siinä oli siis meidän joulu pähkinäkuoressa. Pientä reissaamista sinne sun tonne kun kaikki ihmiset eivät mitenkään mahdu kanssamme samaan kaupunkiin! Mutta tää on tämmöistä ja tulee aina olemaan. Jossain vaiheessa aion omat jouluperinteet järjestää meidän perheelle. Piste.
Ja tulevaisuudessa voidaan paeta tätä saaketin joulua vaikka ulkomaille! Mutta siihen menee aikaa , ainakin n. 14v ennen ku neitiä ei enään joulu niin kauheesti kiinnosta!